maanantai 21. joulukuuta 2015

Joululintu lentää jo 20. kerran

"Tasan 20 vuotta sitten ensimmäisen kerran esitetty Joululintu on Rukan kouluväen, lasten ja nuorten vanhempien sekä Rukan alueen yritysten yhteinen ponnsitus. Aatonaaton satuspektaakkelista on kasvanut kuusamolaisten ja Rukalla jouluaan viettävien perinne, jota ilman joulu ei tule". Näin huomisesta näytelmästä kirjoitettiin Koillismaan Uutiset lehdessä viime viikolla.



Tule kokemaan jouluinen musiikkinäytelmä Rukan hiihtostadionille tiistaina 22. joulukuuta. Glögitarjoilu ennen esitystä, klo 18.30 alkaen. Esitys käynnistyy joulukulkueen saavuttua stadionille klo 19, noin puolen tunnin mittainen näytös päättyy hienoon ilotulitukseen.

Liput: Aikuiset 10 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi

8A-luokan oppilaat toimivat tänä vuonna riekkojen, korppien, palvelijoiden ja lumihiutaleiden rooleissa, luokanvalvojan toimiessa näytöksen ohjaajana.

Ei kommentteja: