keskiviikko 16. joulukuuta 2015

"Äänessä" Julia ja Annika

Projektiamme on takana noin 10 kuukautta ja sen aikana on tapahtunut jos jonkinlaista kommellusta. Ollaan pelattu pesäpalloa, jalkapalloa, suunnistettu ja pelailtu lento‐ ja koripalloa. Melkein jokaisella tunnilla aina jollekin sattuu jotain pientä. Onneksi ei kuitenkaan mitään vakavampaa. Muutama viikko sitten meillä oli käynnissä liikuntatunneilla kuntotestit, joten pian saamme kuulla, onko kuntomme kohonneet vai rapistuneet kesän aikana. Mutta nyt kerromme, mitä meillä tulee päivittäin touhuiltua koululiikunnan lomassa vapaa‐ajalla.

Aamulla pyöräilen kouluun. Koulun jälkeen käyn juoksemassa ja saatan ottaa kameran mukaan lenkille, koska pidän valokuvaamista. Juoksemisen jälkeen yleensä venyttelen ja teen muita lihaskuntoharjoituksia tai käyn salilla. Viikottain pelaan myös sulkapalloa.

Kerran viikossa koulussamme toimii liikuntakerho, jossa pelataan erilaisia lajeja tyttöjen kesken. Siellä olen tähän mennessä käynyt jokaisena viikkona. Onneksi kerho sattuu päivälle, jolloin minulla ei ole muita harrastuksia.

Talvisin lumilautailen ja laskettelen, sekä harrastan muita talviurheilulajeja perheeni ja ystävieni kanssa. Pidän erityisesti jääkiekosta ja hiihtämisestä. Projektin myötä liikkumisesta on tullut minulle tärkeä harrastus ja osa päivittäistä arjen rytmiä. Itse lähden liikkumaan päivittäin todella mielelläni.


Harrastuksiini kuuluu kilpasarjan joukkuevoimistelu ja talvisin laskettelu. Voimistelujoukkue on nimeltään Amidit. Harjoituksia minulla on 5‐6 kertaa viikossa ja joka toinen viikko 4 kertaa. Aina kun voimistelutreenien välissä on aikaa, pelaan jalkapalloa ja teen lihaskuntoharjoituksia kotona. Joskus iltaisin käyn valokuvaamassa lähimaastoa.


Teimme äidinkielen ja kuvataiteen yhteistyönä kampanjan, jonka aiheen saimme valita itse. Valitsimme aiheeksi luokkamme projektin. Yksi töistä oli tämä blogijutun kirjoittaminen ja teimme myös lehtijutun projektista. Teimme kuvataiteen työnä julisteen, jonka avulla sponsorimme saavat lisää mainosta. Julisteen kiinnittämisessä oli hieman ongelmia, koska se on niin suuri, mutta oli sen tekeminen kyllä todella kivaa ja vaivan arvoista. Oli kiva kuulla positiivisia palautteita siitä mm. Luokanohjaajaltamme.


Liikunnallisin terveisin 8a‐luokan Julia Tuovinen ja Annika Kurtti.

Ei kommentteja: