sunnuntai 29. marraskuuta 2015

FIS Ruka Nordic

Maailman suurin talvilajien maailmancuptapahtuma Rukalla! Lajeina maastohiihto, mäkihyppy ja yhdistetty. Kaikki pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup-avaukset! 25 000 katsojaa, mahtava tunnelma, kolme päivää maailman parasta talviurheilua: 8 maailmancupin osakilpailua, lähes 30 maata ja 400 urheilijaa. Katsomoissa ja kisaravintoloissa aistit aidon kisafiiliksen ja rajun urheilutaistelun tunnelman. Stadionin jättivideotaululta näet myös kaikki ratkaisevat tapahtumat ladun varrelta.


Näillä eväillä lähdimme seuraamaan perjantain kisapäivää koko Rukan yläkoulun voimin. Vietimme perjantain kolme viimeistä oppituntia kisojen parissa, ohjelmassa oli yhdistetyn mäkihypyn varakilpailu sekä maastohiihdon spintti naisten ja miesten osalta.

Siirryimme kohti kisapaikkaa kävellen, matkaa koululta hiihtostadionille on vain kilometrin verran. Lähdettyämme kisapaikalle saimme heti huomata, että tuuli oli niin voimakasta, ettei ohjelmassa ollutta mäkihyppyä voitu käydä lainkaan. Suuntasimmekin suoraan kohti Rukan kylää ja sinne rakennettuja oheistoimintapisteitä.



Pienen odottelun jälkeen siirryimme stadionille seuraamaan sprinttihiihdon jännittäviä erä- ja finaalihiihtoja. Ehdimme koulupäivän puitteissa seurata lähes koko kisan loppuun saakka ja osa oppilaista jäi vielä seuraamaan iltakisoja koulupäivän päätyttyä. Suomalaisten osalta kisat eivät lähteneet käyntiin aivan kotiyleisön odotusten mukaisesti. Norjalaiset hallitisivat sprinttikisoja, sillä kuudesta palkintopallosijasta meni norjaan viisi.



Kisoissa oli hyvä tunnelma ja toivottavasti pääsemme tulevina vuosinakin oppilaiden kanssa nauttimaan maailmancupin kisoista sekä koulullamme vierailevista urheilijoista. 


Ei kommentteja: