keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joululintu lentää huomenna 22.12.2016 klo 19.00

Joululintuharjoituksia on koulullamme pidetty kahden viimeisen viikon ajan. Harjoitukset ovat tuoneet koko koulun väelle liikuntaa päivästä toiseen. Edellisen viikon harjoitukset on pidetty koulun piha-alueella ja tällä viikolla olemme päässeet harjoittelemaan Rukan hiihtostadionille. 

Tänään pidimme kenraaliharjoitukset, jossa oppilailla oli ensimmäistä kertaa rooliasut päällä. Joululintuharjoitukset tuovat huomaamattomasti päivään melkoisen määrän liikuntaa. Hiihtostadionille kuljetaan kävellen, harjoitukset kestävät noin tunnin, jonka jälkeen palaamme kävellen takaisin koululle. Kokonaisuudessaan harjoituspäivinä liikuntaa tulee lähes päivittäisen liikuntasuosituksen verran. Harjoitukset ovat mennet hienosti ja huomenna nähdään kuinka hienon lopputuloksen saa aikaan kun kaikki puhaltavat yhteen hiileen, esityksessä on mukana kaikki koulumme 0-9 luokan oppilaat.



Tule kokemaan jouluinen musiikkinäytelmä Rukan hiihtostadionille torstaina 22. joulukuuta. Glögitarjoilu ennen esitystä, klo 18.30 alkaen. Esitys käynnistyy joulukulkueen saavuttua stadionille klo 19, noin puolen tunnin mittainen näytös päättyy hienoon ilotulitukseen.

Liput: Aikuiset 10 €, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi

9-luokan oppilaat ovat perinteisesti näytöksessä pääroolien esittäjiä. Luokkamme oppilaat ovat mm. eläimiä, palvelijoita, tekniikasta vastaavia sekä hyviä henkiä, luokanvalvojan toimiessa näytöksen ohjaajana.

Tervetuloa käynnistämään joululoma iloisissa merkeissä!

Ei kommentteja: