maanantai 30. tammikuuta 2017

Health Awards & Foresight Forum - tapahtuma, Helsinki 26.1.2017

Lähdimme autolla liikkeelle rukalta torstaiaamuna ennen kuutta, opettajan ja kahden oppilaan voimin kohti Helsingissä järjestettävää Health Awards tapahtumaa. Tapahtuma on Suomen suurin terveysalan tapahtuma, joka huipentuu Vuoden Terveysteko ja Vuoden Terveysinnovaatio 2017 voittajien valintaan. Health Awards -kilpailu on rakennettu yhteistyönä Suomen Apteekkariliiton, Health Capital Helsingin, Hintsa Performancen, Lääketeollisuus ry:n, Suomen Lääkäriliiton ja Tekesin kanssa. Pääjärjestäjä toimii Tamro Oyj. Tapahtuma on kutsutilaisuus, johon oli kutsuttu noin 150 terveysalan ammattilaista. Tuomaristo oli valinnut kilpailuhakemusten pohjalta molempiin sarjoihin finaalikolmikon.


Automatkan jälkeen matka helsinkiin jatkui lentäen ja sieltä edelleen kohti Helsingin keskustaa bussilla. Rautatientorilta jatkoimme kävellen kohti Glo Hotel Kluuvia, jonne jätimme matkatavarat ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Ruokailun jälkeen ehdimme tunnin verran shoppailla ennen siirtymistä takaisin hotellille.


Hotellilla laitoimme ykköset päälle ja lähdimme Health Awards-tilaisuuteen, joka pidettiin pörssitalolla. Saavuimme pörssitalolle noin klo 15:30 päivän toiselle verkostoitumistauolle, jonka jälkeen oli vuorossa Juha Äkräksen luento sekä cocktail-tilaisuus jossa palkinnot jaettiin. Äkräksen luento ”Kohti parempaa hyvinvointia ja suorituskykyä” oli mielenkiintoinen ja herätti ajatuksia omasta terveydestä ja siihen liittyvistä valinnoista. Välillä jokaisen on hyvä pysähtyä miettimään omaa arkea terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Luennon päätteeksi jännitys alkoi nousemaan, kun katsoimme molempien sarjojen viimeiset esittelyvideot. Esittelyvuorossa oli meidän projektimme, oli hieno tunne katsoa oman projektimme tuotosta näin kovassa seurassa. Päivän aikaisempien luentojen yhteydessä oli esitelty muiden finalistien esittelyvideot.


Liikkuen luokkaretkelle - kampanja herätti suurta mielenkiintoa paikallaolleiden joukossa. Viimeisen tauon aikana useat ihmiset tulivat juttelemaan ja kyselemään tarkemmin. Keskustelujen yhteydessä oppilaat pääsivät kertomaan omia kokemuksiaan projektista. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, että meillä on hyvät mahdollisuudet kilpailussa. Tunne vahvistui edelleen, sillä useat henkilöt kertoivat projektimme olevan heidän mielestään paras ja toivoivat voittoa meille.

Palkitsemis ja cocktail-tilaisuus laitettiin käyntiin palkintojen jaolla. ”Tamron järjestämän kilpailun tavoitteena on tarjota näkyvyyttä ja tunnustusta terveysalan tähdille ja niiden tekijöille. Terveysalalla ei jaeta muita tälläisiä vastaavia palkintoja kuten jo mainitsin tuolla alussa. Näille finalisteille, joista valitaan sitten tämä voittaja, niin voittajille tulee 5000 euron rahapalkinto molemmille. Kilpailun taso oli tänä vuonna tosi kova....” Näillä sanoilla Kai Kaasalainen pohjusti palkintojenjakoa. Tämän jälkeen lavalle kutsuttiin kaikki finalistit: YTHS, Docrates syöpäsairaala ja Rukan koulun 9A-luokka. Olimme itse ajatelleet, että palkinnot jaettaisiin vasta tilaisuuden päätteeksi, joten emme ehtineet niin paljon jännittää mitä tuleman piti. Kaikki kolme finalistia kukitettiin ja palkittiin Vuoden Terveysteko 2017 finalisti-kunniakirjalla, jonka jälkeen oli vuorossa tuloksen julkaisu.

”Vuoden terveysteko myönnetään organisaatiolle, oppilaitokselle tai henkilölle, joka on totetuttanut vuoden 2016 aikana yksittäisen terveysteon tai terveystekojen sarjan. Olennaista on, että terveysteko hyödyntää tai voisi hyödyntää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Tämän vuotinen voittaja täytti nämä kriteerit erinomaisesti ja vakuutti tuomariston. Loppujenlopuksi vaikka valinta oli vaikea, niin olimme valinnassamme aika yksimielisiä”. Palkinnon voittava ehdokas on.....

Liikkuen luokkaretkelle – projekti, Rukan koulun 9A-luokka



Voiton ratkettua fiilikset olivat tietenkin mahtavat. Toinen oppilaista kertoi jälkeenpäin, että meinasi jalat lähteä alta kun näki, että voitettiin. Tulos heijastettiin videotykillä seinälle, josta jokainen näki sen samaan aikaan. Palkitsemisen jälkeen olikin vuorossa kiitospuheen aika. Puhe ja palkitsemistapahtuman tunnelmaa on katsottavissa periscopessa tämän linkin kautta. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että ilman meidän sponsoreita tätä palkintoa ei olisi ollut mahdollista saavuttaa. Suuret kiitokset kaikille tämän projektin aikana meitä tukeneille, ilman teitä tätä projektia ei olisi tässä mittakaavassa pystytty toteuttamaan. KIITOS!

Seuraavaksi poistuimme lavalta ottamaan vastaan muiden paikallaolijoiden onnitteluja sekä seuraamaan Vuoden Terveysinnovaatiokilpailun palkintojenjakoa. Palkintojenjako toteutettiin saman kaavan mukaisesti kuten meidän sarjassakin. Finaaliin selviytyi tässä sarjassa Evondos Oy, Peili Vision Oy sekä Medanets Oy. Voittajaksi selviytyi Evandos Oy, Onnittelut voittajalle!

Heti palkintojenjaon jälkeen alkoi voittajien valokuvaukset ja muut voittohulinat. Illan aikana saimme moneen kertaan kertoa tunnelmistamme sekä ottaa vastaan onnitteluja. Monet halusivat kuulla ideastamme tarkempaa tietoa, miten toimintamme käytännössä tapahtuu jne. Illan aikana tuli vastaan monia tilanteita, joissa henkilöt jotka ovat olleet lastensa luokkaretkirahakeräysten kanssa tekemisissä kehuivat hankkeen ainutlaatuisuutta. Muutamat kertoivat, että aikovat ottaa asian esille omien lastensa luokan kanssa. Myös kilpailun järjestäjä Tamro oli todella kiinnostunut lähtemään kokeilemaan vastaavaa projektia omalla toimialueellaan. Aika näyttää miten laajasti tämä liikuntamalli lähtee leviämään, kysyntää näyttäisi olevan.

Hotellille palattuamme jatkoimme hienon saavutuksen fiilistelyä. Samalla vastailimme somen kautta tulleisiin onnitteluihin ja mietimme mitä kaikkea voimme luokkaretkellä palkintosummallamme tehdä. Kiitos kaikille onnitteluista! Vielä aamullakin tuli muutamaan otteeseen mieleen, että ”me voitettiin oikeesti se kisa”. Aamiaisen jälkeen kävimme shoppailemassa kauppakeskus Kampissa ennen lentokentälle siirymistä.



Saimme vielä paluumatkallakin paljon huomiota kanssamatkustajien osalta, sillä meillä oli kotiintuomisina iso palkintoshekki. Ihmiset tulivat juttelemaan ja kyselivät projektista lisää. Matkan ainoa vastoinkäyminen tuli vastaan, kun olimme jo siirtyneet lentokoneeseen Ouluun lentoa varten. Lentokoneen perämiehen mikrofonin kanssa oli ongelmia, joten jouduimme odottamaan noin tunnin, että uusi mikrofonilaitteisto saatiin asennettua. Oulussa kävimme vielä syömässä, jonka jälkeen matka jatkui autolla kohti Rukaa. Alkumatkasta saimme kokea, miltä tuntuu neljän ruuhka perjantaina... ei ole Kuusamolaiset tottuneet moiseen. Hieman seitsemän jälkeen saavuimme väsyneinä, mutta onnellisina takaisin Rukalle. Oppilaat lähtivät kohti kotia ja opettaja jatkoi samantien matkaansa kohti omia harrastuksiaan, Kuusamon jäähallille harrastejääkiekon pariin... Tästä on viikonlopun hyvä alkaa...


Terveisin Markus Määttä

maanantai 9. tammikuuta 2017

Liikkuen luokkaretkelle - projektin esittelyvideo Vuoden Terveysteko 2017 kilpailuun

Jännitys tiivistyy....

Liikkuen luokkaretkelle - projektimme on ehdolla Vuoden Terveysteko 2017 palkinnon saajaksi. Finaalissa on mukana kolme terveystekoa, voittaja selviää 26.1.2017 järjestettävässä Health Awards & Foresight Forum 2017 tilaisuudessa. Tarkempaa tietoa kilpailusta Health Awards sivuilla. 

Lähdemme luokanvalvojan ja kahden oppilaan voimin Helsinkiin jännittämään mikä terveysteko pokkaa vuoden terveysteko palkinnon.

Katso esittelyvideo klikkaamalla alla olevaa kuvaa.



Terveisin Markus Määttä ja Rukan koulun 9A-luokka