sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kuusamon koulujenväliset yleisurheilukilpailut

Torstaina 26.8.2016 kilpailtiin Kuusamon urheilukentällä koululaiskisojen merkeissä. Koulultamme mukaan osallistui 35 oppilasta, joista luokkamme oppilaita oli kuusi.

Starttasimme koululta linja-autolla kohti kisapaikkaa, lähtö koululta oli klo 9.00. Kisapaikalle saavuttuamme paikalla oli jo melko paljon oppilaita. Aikaa oli noin puoli tuntia ennen ensimmäisten lajien alkua. Nuorimmat kisailijat aloittivat kisaurakkansa pikajuoksulla, yläluokkien ensimmäiset lajit olivat pituushyppy ja heittolajit. Kisapäivä saatiin vietyä läpi syksyisessä säässä ja suurimmilta sateilta onneksi vältyttiin. Kisat päättyivät palkintojen jakoon, jonka jälkeen suuntasimme takaisin kohti koulua yhdessä Nissinvaaran oppilaiden kanssa.



Koulumme ja luokkamme menestyi kisoissa hienosti sillä Rukan koulu saavutti kisoissa yhteensä 9 mitalia. Luokkamme oppilaat saivat kisoista kolme mitalia, yhden kultamitalin ja 2 pronssia. Poikien pituushypyssä pojat nappasivat hienosti kulta ja pronssimitalit, tyttöjen pikajuoksussa tuliaisina oli pronssimitali. Jokaisen sarjan kaksi parasta lähtee edustamaan Kuusamoa kuntien välisiin. Jäämme jännityksellä odottamaan tuleeko koulumme oppilaille menestystä kun vastaan asettuu lähikuntien parhaat yleisurheilijat.

Koulukisat sujuivat hienosti ja mikä parasta, hyvä urheiluhenki ja liikunnan riemu vallitsi kisapaikalla.

Katso kaikki tulokset