maanantai 5. syyskuuta 2016

Yrittäjän päivä ja rukamessut

Yrittäjän päivää vietettiin tänään 5.9.2016. Päivä oli huomioitu myös koulumme arjessa, sillä päivänavaus pidettiin salissa yrittäjäteemalla. Saimme koulullemme vieraaksi Isokenkäisten Klubilta Sirpa Kämäräisen kertomaan yrittäjyydestä ja omasta yrittäjätaipaleesta. Oppilaat kuuntelivat tarkkaavaisesti yrittäjävierailijan mietteitä.


Luokkamme on yrittäjyysluokka ja yksi yrityksemme tavoitteista on lisätä meitä tukevien yritysten näkyvyyttä projektin aikana mahdollisuuksiemme mukaan. Tällä hetkellä projektiamme sponsorivat seuraavat yritykset.

  • Liikennekoulu Tornberg
  • Rukan lääkäriasema
  • Ruka Adventures
  • Coronaria
  • Jarofix 
  • Uuttusuon kahvila
  • Puustamo
  • Käylä Sale
  • Koillismotor
  • Oppilaiden sukulaiset ja vanhemmat
Koulullamme järjestetään Rukamessut 1.10.2016 klo 10-15. Messujen tavoitteena on tutustuttaa lapsia ja nuoria alueemme monipuoliseen yrittäjyyteen ja eri yhteisöjen ja tahojen toimintaan. Haluamme tarjota nuorille mahdollisuuden tutustua eri ammatteihin, oppia ymmärtämään ja innostumaan yrittäjyydestä. Rukamessut järjestetään nimenomaan Koillis-Suomen yrittäjia ja nuoria varten. Messuilla vierailee oppilaita ja opiskelijoita Kuusamon alueelta. Rukamessut ovat avoimet myyntimessut, jonne kaikki ovat tervetulleita vierailemaan. 

Tervetuloa messuille!

Ei kommentteja: